29.11.2006
Marraskuun 29.11 sitten vihdoinkin pääsimme Helsinki-Vantaan lentokentälle ja jännitystä oli ilmassa ja maassa. Yritimme näyttää levollisilta ja rennoilta.
Myös aviomiehestä piti saada kuva.
30.11.2006
Jostain syystä istuimme aina potkurin tai siipien kohdalla. Haaveilimme näkevämme Kilimanjaron ilmasta käsin, mutta kuten kuvasta näkyy, allamme oli vain hattaraa.
Rita on ihmeissään – ollaanko me tosiaan jo Kilimanjaron lentokentällä? Lentomatka oli suhteellisen pitkä: ensin Amsterdamiin, sitten Nairobiin ja lopulta Kilimanjarolle, jota tosin emme nähneet rankan sumun takia. Matkaan kului n. 16 tuntia, mutta onneksi harjoitimme istumalihaksia ennen matkaa. Matkailijoille tiedoksi, että Amsterdamin lentokenttä on VALTAVA, ilman karttaa sinne eksyisi varmasti. Afrikassa ei kaikki aina toimi kuten Suomessa... saavuttuamme Kilimanjaron lentokentälle lodgestamme saatiin ilmoitus, että se oli ylibuukattu, joten saimme etsiä toisen majapaikan. Onneksi joku, luultavasti matkaoppaamme, sai sen järjestettyä.
Vihdoinkin jotain virvoketta! Saavuimme ensimmäiseen majapaikkaan, joka sijaitsi Arushassa n. 1500 metrin korkeudessa.
Tarkoitus oli patikoida Dulutijärven ympäristössä, mutta pienen sadekauden takia maasto oli liian mutaista jalan kuljettavaksi. Sen sijaan kapusimme näköalatorniin n. 15-20 metrin korkeuteen ja pällistelimme Mount Merua. Kilimanjaro pysytteli pilvien peitossa. Illalla kävimme Karin kanssa uima-altaassa, mutta vesi oli suhteellisen viileää.
1.12.2006
Vervettiapinat vahtivat, että jouluvalaistus varmasti toimii.
Sitten nähtiinkin ensimmäiset kirahvit. Samasta liikkeestä ostimme myös pelottavat mustan miehen kasvot, jotka oli tehty akasiapuusta. Poikkesimme myös Arushan kaupungissa vaihtamassa rahaa ja ostamassa safarilakit, jotka suojasivat hyvin auringolta.
Saavuimme Tarangiren luonnonpuiston portille kolmantena matkapäivänä. Afrikassa luonnonpuistopääsymaksu on n. 50 dollaria turistilta ja n. dollarin paikalliselta. Reilu peli.
Kirahvit olivat vähän ujoja ja lähtivät karkuun. Tarangiressä näimme mm. vähintään 150 norsua, kirahveja, strutseja, dik dikkejä, impaloita, vesiantilooppeja, gaselleja, seepra mangusteja, pahkasikoja, apinoita, niilivaraanin, agama-liskon, tamaneja, Afrikan hanhia, sihteerilintuja, savannikotkan, arokotkan, kelta- ja punakurkun, framboliinin, kuningastrapin, kruunuhyypän, puputtajan, kuningaskalastajan, tokoja ja loistokottaraisia.
Reissun ensimmäiset paviaanit. Kuvaan eksyi myös kirahvi.
Impalat nautiskelevat lounasta.
Kun Afrikassa sataa vettä, niin sitä myös sataa kunnolla.
Yövyimme Tarangiressä Sopa lodgessa.
Vaihteeksi yksi kirahvi halusi linssiluteeksi.
Emo vahti poikastaan. Vauvanorsut ovat syntyessään yli satakiloisia! On siinä punnertamista.
Meitä oli 14 suomalaista ja kaksi virolaista turistia, joten tarvitsimme kolme jeeppiä. Tiet olivat hyvin mutaisia ”local chocolate”, kuten jeepinkuljettajamme Jimeck sanoi. Tarkkailemme norsulaumaa.
Dik dik pyyhältää ohi. Ovat pieniä isoinakin.
Pysähdyttiin taas tuijaamaan jotain elukkaa, kun yhtäkkiä bongattiin maasta nakin kokoinen 15 cm mato tai joku tuhatjalkainen.
Norsulauma auringon laskiessa.
Norsuemo poikasineen.
Syötiin hulppeaa illallista Tarangiressä. Tuntui ihan siirtomaameiningiltä, kun ruoka oli pääasiassa brittiläistä, ympärillä hääri paljon mustia tarjoilijoita ja ympäristö oli juhlallinen.
2.12.2006
Neljäntenä päivänä lähdimme kohti Manyaraa, jolloin teimme kaksi game driveä: toisen aamulla Tarangiressä ja toisen illemmalla Manyarassa. Puoli seitsemän aikaan illalla alkaa olla jo aika pimeää. Manyara sijaitsee hautavajoaman äärellä. Hautavajoama on syntynyt, kun mannerlaatat ovat irtaantuneet toisistaan. Yövyimme Manyarassa lodgessa.
Kotka tähyilee.
Kirahveja nähtiin lisää.
Norsu vilvoittelee.
Norsut käyvät keskipäivällä mutakylvyssä, sillä ihoon tarttunut muta suojelee niitä armottoman kuumana paahtavalta auringolta.
Joku lintu
Kari poseeraa baobabs-puun juuressa.
Näytänkö muka turistilta? Olemme jälleen Tarangiren portilla, lähdössä kohti Manyaran kansallispuistoa.
Matilla oli mukanaan vielä pidempi objektiivi kuin Karilla, mikä varmaan harmitti tuoretta aviomiestä... tosin Kari sai välillä lainata objektiivia.
Saavuimme Manyaraan.
Uima-altaassa ui sekä Rita että vesiskorpiooni.
Alapuolella Manyaran kansallispuistossa kulkeva tie, kauempana itse Manyara-järvi. Olemme lounaan jälkeen laskeutumassa tuonne.
Ei ainakaan paikallista ruokaa, mutta ihan hjuvaa.
Kari ottaa arskaa. Taustalla Itä-Afrikan hautavajoama ja Manyara-järvi.
Kun vesiskorpiooni lähti, oli Ritan vuoro uida.
Pasi tulossa kukka"varkaista"...
...mutta tarkoitushan pyhittää keinot ;)
Kuinka monta paviaania löydät?
Paviaaniasetelma #1
Paviaaniasetelma #2
Paviaaniasetelma #3
Paviaanit elävät n. 50 hengen laumoissa.
Etsi kuvasta flamingo. Vihje: niitä on monta!
Kaksi risua.
Impalat ja seeprat elivät yhdessä.
Seepra poseeraa.
Hautavajoaman läntinen reuna auringonlaskussa.
Manyarassa näimme mm. kalliohyypän, puhveleita, virtahepoja, gnuita, seeproja, mangusteja, kirahveja, varaaneja, sinimarakatteja, vervettiapinoita, paviaaneja, haikaroita (golgatti ja harmaa), flamingoja, kotkia, haukkoja, hyyppiä, tokoja, turakoita, kalkkunasarvikkaita, hopeasarvinokkia, punapiispan ja kuningaskalastajan. Jotkut näkivät myös leopardin, mutta me jäimme odottelemaan omaa tuuriamme.
3.12.2006
Viidentenä päivänä kävimme Gibsin kahvitilalla neljän kilometrin kävelyllä, jonka aikana piti olla hiljaa, etteivät puhvelit hermostuneet ja hyökänneet.
Polku oli erittäin mutainen ja kaikilla oli kävelykeppi tukena. Kävimme katsomassa kalkkiluolaa, johon norsut nousevat, kun ne tarvitsevat kalkkia elimistöönsä.
Rita pelästyi puhvelin jälkeä.
Viidakkomeininki. Ngorongoron ylängöltä valuva vesi pitää alueen kosteana ympäri vuoden.
Matkaoppaamme Esa Eskelinen näkyy oikealla kuvassa. Hän oli eläinbiologi ja tunsi hyvin eläimet ja linnut.
Emilia kurkistelee vesiputousta. Näkymä oli paikan päällä aavistuken jylhempi.
Jatkoimme Ngorongoron kautta Serengetiin. Matkaa kertyi 200 km . Tie oli kauhea ja jeeppi suistui kerran pientareelle. Jouduimme myös ajamaan pimeässä ja näimme valtavia elosalamoita. Ritan sydän jyskytti.
Ngorongorossa sataa. Kraateri on lähes 20km halkaisijaltaan.
Serengeti eli päättymätön lakeus alkoi. Serengeti on noin Hollannin kokoinen alue ja se sijaitsee noin17 0 0 metrin korkeudessa, laskeutuen kohti Victorianjärveä. Taustalla näkyy vielä Ngorongoron ylänköä.
Serengetin kansallispuiston portilla. Paikallisille hinta on noin dollarin, turisteille vähän enemmän...
Kotka tiirailee auringonlaskua.
4.12.2006
Serengetissä yövyimme Seronera Wildlife Lodgessa, joka oli myös hieno paikka. Päivän aikana näimme mm. Thompsonin gaselleja, topeja, kaksi naarasleijonaa, paljon gnuita, seeproja ja kaksi hyeenaa. Seeprat ja gnut asustelivat yhdessä jonkinlaisessa symbioosissa.
Kuudentena aamuna Seronerassa lähdettiin aikaisin aamulla päivän ensimmäiselle game drivelle. Näimme mm. leopardin, gaselleja ja leijonia.
Kari on innoissaan niin monista eläimistä.
Aurinko on kohta nousemassa.
Aurinko on juuri nyt nousemassa.
Auringonnousu tekee iloiseksi!
Leijona tallustelee aikaisessa auringonnousussa. "kisu kisu" teki mieli kutsua sitä.
Naarasleijona sulattelee masuansa.
Virtahepo nosti päätään.
Tamaani oli kissan kokoinen.
Mangustit olivat ensin herkuttelemassa termiiteillä, mutta...
...pahkasiat ajoivat ne pois ja söivät itse termiitit.
Antilooppilajeja riitti vaikka kuinka.
Etsi kuvasta leopardi
Leijonat ovat ihan kesyjä, kis kis.
Voi herranlettas, mutta en kyllä silittämään menisi.
Rita hymyilee, sillä hän on jeepissä turvassa. Tosin Karin kiipeäminen jeepin katolla huolestutti Ritaa.
”Voisko joku tulla rapsuttamaan?”
Pahkasika koko komeudessaan.
Kuvassa ehkä tokoja tai jotain muita. Joukossamme oli lintuharrastaja, mutta erilaisia tipuja tuli nähtyä sen verran monta, ettei näiden nimiä meinaa enää muistaa.
"Hippo pool" Serengetin läpi kulkevassa joessa. Virtahepo kertoo muille, ettei tarvitse tulla hänen reviirilleen.
”Hoh hoijaa, kun minulla onkin iso suu!”
Meidän jeepissä Ritan ja Karin lisäksi istuivat lintubongari Mauno ja Ulla sekä Matti ja Maija.
Haikara seuraa tilannetta.
Aurinko on juuri laskenut ja kuu möllöttää taivaalla.
Seroneran Wildlife Lodge oli vaikuttava hotelli, jossa yövyimme kaksi yötä.
5.12.2006
Ohjelmassa on lähtö Serengetistä kohti Ngorongoroa. Matkalla poikkeamme Masai-kylässä rahastettavana.
Kari halusi kuvata Marabou haikaraa...
mutta se kiihdyttikin lentoon...
ja lensi...
pois.
Seeprat vahtivat selustaansa.
Ihan pyllystä! Tämä tyhmyri ei tajua, että me tuijaamme sen perää. Siksipä edellisessä kuvassa oleva asetelma onkin turvallisempi!
Vielä yksi kombinaatio seepralajitelmassa. Taustalla termiittikeko.
Agama-lisko lämmittelee auringossa.
Värikkäitä lintuja riitti.
Gnuita, korppikotka ja ilkeän näköinen hyeena.
Korppikotkien lounasaika.
Korppikotkan nokka on liian tylsä rikkomaan eläimen nahkaa, joten perästä löytyi aukko, josta suolenpätkiä sai kätevästi herkuteltua.
Lintu.
Saavuimme Masai-kylään. Kari oli helppo yllyttää Masai-ihmisten kanssa tanssimaan. Masaille miehuuden mitta on se, kuinka korkealle hän pääsee hyppäämään. En osaa sanoa, onko Kari miehinen, katsokaa kuvasta.
Masai-ihmiset eivät ole tyhmiä, sillä he osaavat rahastaa tyhmiä turisteja joka asiasta, mm. kuvan ottaminen maksoi.
Masait sytyttävät tulen kitkan avulla. Keppiä hinkattiin puupalaan ja syntyneellä kytevällä hiilloksella sytytettiin lantakokkareita.
Miehetkin käyttävät kaulakoruja. Masailla on kädessä lehmänpaimennussauva. Karikin osti sellaisen, koska epäili, että sillä voisi paimentaa myös vaimoa.
Taustalla näkyy lehmänkakasta taputeltuja asuntoja, joihin mahtui viisi henkeä nukkumaan, muttei seisomaan. Masai-miehellä voi olla jopa viisi vaimoa, riippuen siitä, miten monta lehmää hän omistaa.
6.12.2006
Kävimme myös kraatterin pohjalla katselemassa eläimiä, kuten puhveleita.
Apinat ovat turvassa piikkipensaassa.
Pelikaani lammikossa.
"Crowned crane". Joku kurki.
Puhvelit.
Gnut ovat yhtä pöljiä kuin miltä näyttävät.
Haukka ryhdikkäänä.
Helmikanoja.
Perhekuva koko ryhmästä jeeppikuskeineen.
Eväät oli syötävä jeepissä, sillä haukat tekivät syöksylaskuja, kun näkivät turistin kädessä herkkuja. Kuskimme uhmasi ohjetta ja oli menettää eväänsä.
Taustalla näkyy tie, jota pitkin poistumme kraatterista.
Tällä kertaa näimme flamingoja lähempää kuin aiemmin Manyarassa.
Gepardi on maailman nopein kissaeläin ja se juoksee hetkittäin jopa 100 km/h .
Olemme samalla tiellä, joka kauempana rinteessä näkyy.
Yövyimme Ngorongoron lodgessa, jossa oli melko kylmä, koska se sijaitsee 2300 metrin korkeudella.
Nyt olimme nähneet ”the big five” joukon, johon kuuluu norsu, sarvikuono, puhveli, leijona ja leopardi. Krokotiiliä emme nähneet koko matkan aikana, sillä vedet olivat sadekauden takia niin korkealla. Ritan masu oli jatkuvasti kipeä, vaikka söimme maitohappobakteereita ja Imodiumia.
Yövyimme Ngorongoron wildlife lodgessa.
7.12.2006
Aamuherätys neljän aikoihin! Ngorongorosta oli ajettava Kilimanjaron lentokentälle tuhatta ja sataa.
Afrikkalainen kylä.
Ritan masu on entistä kipeämpi eikä hän voi syödä. Vähän on suu mutrulla, vaikka ollaan lähdössä Sansibarille.
9.12.2006
Teimme bussimatkan Sansibarin Stone Towniin. Sijainti Google Mapsissa.
Stone Townin kujat ovat ahtaita. Autoilla ei ole juuri asiaa tänne.
Orjamarketin paikalle rakennetun anglikaanisen kirkon torni.
Orjamarketin muistomerkki. Näkyy mm. Ericsson sponsoroineen tuota.
"One dollar!".. lapsille oli opetettu kotona poseeraamaan söpösti turisteille ja pyytämään maksua. Noh, kai siitä tuli sitten dollarin arvoinen räpsy.
Freddie Mercury syntyi ja asui Sansibarilla ensimmäiset vuotensa, mm. tässä talossa.
"The Arab Forth" nähtynä "House of Wonders"-museon ylimmästä kerroksesta. Teatteri lienee rakennettu jälkeenpäin.
Lähes koko Stone Town on pahasti rapistunut.
Kauppakujalla seuraamme lyöttäytyi hauska setä, jonka nimen kyllä jo unohdimme. Hän opasti meitä löytämään sopivat kaupat ja ystävällisesti raahasi Karin ostamaa djembe-rumpua.. luonnollisesti tippiä vastaan.
Fruit Market. Mukaan tarttui toistakymmentä pussia mausteita ja teetä.
Fruit Market. Banaania löytyi useampaa kokoa, pienenpienestä valtavaan.
Paikalliset bussit eivät välttämättä menisi Suomessa katsastuksesta läpi.
Skootterit ovat suosittuja. Ahtailla kujilla kuului useampaan otteeseen töötin ääntä selän takaa.
Hotellille palattuamme huoneemme oli koristeltu kukkasin.. kuten jokaisena muunakin päivänä.
Hikisen reissun jälkeen meri kutsui.
Rita, Emilia ja Pasi
10.12.2006
Illastamme Sansibarin hotellissa uima-altaan äärellä.
Bändi soittaa länsimaista hittimusaa, mikä hieman ärsytti.
Iltaisin tarjottiin brittiläistä ruokaa, sillä Sansibari oli n. vuoteen 1964 asti brittiläisten siirtomaa. Kokki paistaa makkaraa.
Anna-Maijalla on synttärit ja paikalliset laulavat hänelle ja meille tarjotaan (pahaa) kakkua.
Kävimme myös tutustumassa Sansibarin pääkaupunkiin Stone towniin ja näimme mm. missä orjia pidettiin ennen heidän myymistään torilla. Sansibarilla oleminen vastasi saunassa oleskelua. Vaatteet liimautuivat mukavasti ihoon kiinni.
11.12.2006
Vuorossa on "Spice Tour", reissu maustefarmille.
Kari pitää ötököistä.
Farmilla oli myös runsaasti hedelmiä.
Ensin paikallinen kiipesi n. 20 metriä korkeaan palmuun tiputtamaan kookosta, jonka jälkeen turisti pääsi maistelemaan kookoslientä.
Kookosliemestä ei tullut Ritan suosikkidrinkkiä vaikka paikalliset sitä Sansibarin Coca-Colaksi kutsuivatkin.
Ei sitten tajuttu pyytää yhtenäistä sänkyä, vaan hääpari oli tyytyväinen erillisiin sänkyihin. Mitäköhän tästäkin liitosta tulee…
Hotellihuoneessa saimme ihastella liskoja, jotka eivät kehotuksesta huolimatta suostuneet poistumaan.
12.12.2006
Tämä päivä menikin snorklauksen merkeissä.
Rita sovittaa putkea suuhunsa.
Sen verran jännitti, että oli pakko laittaa liivit. Kari ei moisista välittänyt, vaan ui kuin kala vedessä.
Pasi ja Satu ovat taas iloisia. He olivatkin jo konkareita snorklaamisen suhteen.
Rita on valmiina.
”Eihän täällä ole haita?”
Vesi oli kirkasta ja näimme mm. koralleja, meritähtiä, merikilpikonnan, todella ison simpukan ja paljon erivärisiä kaloja. Vedessä onkin jo odottamassa parvi seeproilta näyttäviä kaloja. Kirkkaana näkyvä pohja on ehkä kuuden metrin syvyydessä.
Jotkut pääsivät uimaan myös delfiinien kanssa.
Delfiini lähempää.
Kari on vesipeto, eikä pelkää kyllä mitään. Kari hoki koko ajan: ”kalaparveen on kiva sukeltaa”.
Emiliaakin jännitti aluksi, mutta lopulta häntä ei meinannut saada vedestä ylös ollenkaan.
Sansibarin tuntumassa oleva pienen pieni Mnemba, jonka tuntumassa snorklasimme.
Delfiinit näyttivät Ritasta ihan hailta.